OuluFutis.com: Mika Nurmelasta Ykkösen kauden pelaaja
AC Oulun keskikenttäpelaaja Mika Nurmela on valittu Ykkösen kauden 2009 parhaaksi pelaajaksi. Valinnan suorittivat Ykkösen valmentajat. Valmentajat laittoivat järjestykseen mielestään kolme Ykkösen parasta pelaajaa ja suurimman äänimäärän sai Nurmela. Nurmela pelasi AC Oulun kauden jokaisessa ottelussa ja oli alustamassa suurta osaa joukkueen maaleista erinomaisilla keskityksillään, vapaapotkuillaan ja kulmapotkuillaan.
Myös maalinteossa neljä kertaa onnistunut Nurmela otti valinnan vastaan tyynesti ja kiitteli vuolaasti joukkuekavereitaan.
- Ylsimme kauden aikana tavoitteeseemme eli nousuun. Tämä oli meiltä hyvä ja tasapainoinen kausi. Tällaiset valinnat kohdistuvat henkilöön, mutta kun joukkue menestyy, niin samalla itsekin pelaa hyvin.
- Tietenkin hienoa saada tällainen palkinto, mutta joukkueen palkinto eli nousu oli tärkeintä. Kausi meni meidän suunnitelmien mukaan, myös ensi kaudella urheilutoimenjohtajan pestin ohella pelaajana uraansa jatkava Nurmela kertoi.
Nurmelan jälkeen seuraavaksi eniten ääniä saivat samaan äänimäärään yltäneet AC Oulun Dominic Yobe sekä KPV:n Mika Lähderinne. Heidän vanavedessä oli FC Hämeenlinnan Pekka Sihvola, joka voitti Ykkösen maalikuninkuuden.

