OuluFutis.com: Juha Majava jatkaa AC Oulussa

Juha Majava jatkaa AC Oulussa

AC Oulu on solminut yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen marraskuussa 27 vuotta täyttävän laitahyökkääjä Juha Majavan kanssa. Majavalle päättynyt kausi oli ensimmäinen Oulussa, jonne hän siirtyi Rovaniemeltä. Majava pelasi AC Oulun riveissä 25 ottelua ja oli seitsemällä osumallaan joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä.

- Juha teki meillä pelillisen läpimurtonsa ja löysi uuden vaihteen pelaamiseensa. Se osoittaa, että AC Oulussa pelaaja voi kehittyä. Todellinen läpimurto liigassa on kuitenkin vielä tekemättä ja sitä lähdemme nyt yhdessä hakemaan, päävalmentaja Juha Malinen toteaa.

Vasen laitahyökkääjä on pelannut aikaisemmin urallaan yhteensä 80 liigaottelua RoPS:n ja FC KooTeePeen riveissä.

AC Oulun sopimusneuvottelut jatkuvat tiiviinä ja seuraavia uutisia on lupa odottaa jälleen ensi viikolla.

- Neuvottelutilanne on hyvä. Ensisijaisesti pyrimme saamaan nyt jatkopaperit viime kauden avainpelaajien kanssa, mutta koko ajan katsellaan tietenkin myös ympärille. Uusien hankintojen kanssa meidän täytyy olla äärimmäisen huolellisia, korostaa urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela.


Tässä muistiinpanossa

Ei ketään.