Tanssiminen on minulle yksi baareissa käymisen suurimmista ilonlähteistä. Siinä sielu lepää kun lanteet vatkaa. Arkihuolet kaikki peitän, kun tanssiksi heitän. Se voi kuitenkin olla vaarallista. Tulisen tanssin kourissa voi nimittäin lähestulkoon unohtaa raajojensa liikeradat. Näin on käynyt minulle jo ehkä liian monta kertaa. Sellainen pikkupiru aina herää minussa kun One night in bangkok paukuttaa bassot äärimmilleen ja Justinin vinkuna seksikkäistä selkäpuolista saa tanssilattian nostamaan kaulukset pystyyn. Silloin kun se fiilis iskee - ihan samuus valtaa - silloin on turha vastustella, silloin on mentävä.

Olin tässä eräs kerta baarissa. Siellä tsekkailin meininkiä ja huomasin että meininki oli varsin kova. Se taisi olla jokin nimetön tanssijytke, joka minut tanssilattialle veti, mutta bassopäissäni sykähtelin kohti rytmiä ja sen ääripäitä. Yritin olla musiikki. Halusin olla diskantteja pitkin kiipeävä melodianpätkä tukevalla bassoalustalla. Pyörin siis kuin dervissi ja temmoin itseäni tuhanteen paikkaan yhtäaikaisesti. Olin kuitenkin siinä mielestäni aika hyvä. En väitä, että kukaan olisi ollut samaa mieltä.

Tanssilattia oli hikinen ja ahdas, eli kuten parhain virkamiesruotsin luento. Halusin olla heittomerkki sointuvimman vokaalin päällä; asteriksi joka viittaa kauneimpaan ja monimutkaisimpaan rytmiin; tanssilattian genetiivi! Olin siis omasta mielestäni hyvin liekeissä. Aina välissä kun katsoin ympärilleni huomasin että kaverini katsoivat minua aivan, kuin eivät olisi ymmärtäneet tanssini runoutta. Noh, olkoon sitte moukkia. Jatkoin ja heitin summittaisen spiraalin kahdella horjahtamisella. En tuntenu vastuuta raajoistani.

Pyörähdykseni kuitenkin päättyi nolosti. Kyynärpää edellä nimittäin pistin kunnon jere karalahdet erään viattoman tytön päähän. voi vi**u että nolotti! Minkä minä mahdoin ku se oli niin pienikokonen, ja minä niin ööö...edesvastuuton ja meiningeissä!? Tiesin välittömästi olleeni aivan tosi perseestä, koska ei kukaan halua kyynärpäätä takaraivoon tanssilattialla. Pyysin siltä tytöltä anteeksi monta kertaa peräkkäin helevetin nopeasti, jotta hän varmasti ymmärtäisi mahdollisesta aivotäräyksestä huolimatta. Voi sitä murhan määrää, jonka joku niin pieni ja viaton voi silmistään viestittää samalla kun sanoo "ei se mitään"...

Podin huonoa omaatuntoa, kunnes huomasin, että korvissani soi hullun päräyttävä biisi. Hypähdin gasellimaisen viehkeästi mahdollisimman kauas tuosta pahoinpitelemästäni tytöstä, ja suuntasin liike-energiani mahdollisimman vaarattomaan tilaan. Mutta minkäs teet, kun tunnet olevasi tanssilattian enter-painike; rytmikkyyden afrikan tähti; tanssimisen Usain Bolt? Silloin ei auta kuin tanssia.

Olin varma liikkeissäni. Michael Jackson olisi halunnut moonwalkkini ranchilleen never-neverlandiin; olin kuin kekäle, kuuminta hottia! Päätin heittää äärimmäisen viehkeän, uuden tanssiliikkeeni: übersaultin. Valitettavaa kaikille tässä vaarallisessa liikkeessä on se, että siinä käytetään paljon kyynärpäitä. Noh, niinpä siinä sitte arvion übersaulttini vaatiman tilan. Voin puolustukseni sanoa, että tilan hahmottaminen oli vaikeaa kun edessä oli savua, välkkyviä valoja ja loistava tulevaisuus. Hops! KOPS! V***U!!

Kyynärpääni löysi uhrin. Se oli sen pienikokoisen tytön yhtä pienikokoinen kaveri. Ei helevetti!! Kyllä minua nolotti, kun toistin samat anteeksipyynnöt ja anelut. Ajattelin jo amputoivani kyynärpääni, mutta tajusin, että mitä minä sitten pitäisin ruokapöydällä. Ilmeisesti nämä pahoinpitelemäni neidit olivat sisaruksia, tai ainakin aivan vastaavanlainen murhausuhka tuli tämän toisenkin naisen silmistä. Mutta voin kyllä sanoa, että olin ansainnut ainakin osan siitä vihasta. Silti osa minussa, se pikkupiru, joka herää tanssilattan huumassa, väitti, että nämä naiset olivat tahalleen asettuneet hienojen liikkeitteni eteen. Mustasukkaisuuspäissään ansaitsemastani huomiosta tai muuten vain, koska tykkäävät olla tiellä.

Onneksi osaan käsitellä tämän pikkupirun sanoja aika hyvin, ja tajusin mitä nöyrimmästi vielä kerran pyytää anteeksi, tarjoutua tilaamaan heille juotavaa(jota sinulla ei todellakaan olisi ollut varaa tarjota tv. KELA) ja pyörähtää pois ennen kuin he kerkesivät vastaamaan mitään. Huonoksi onnekseni karkauspyörähdykseni näiden "iskemieni" neitojen luota päätyi kyynärpää edellä tuoppiin törmäten.. ... ... V***U!!

Tuopin entinen omistaja ei ollut mikään pienikokoinen tyttö, vaan ilmeisesti joku helevetin rugbyn pelaaja, jonka kulmakarvoja ei voinut erottaa hiusrajasta. "GRRBLX JGAK!"tai jotain muuta neandertalilaista minulle huutaen hän osoitti rikkinäistä tuoppia lattialla. Seurasin katseellani, ja huomasin samalla, että osa siitä kaljasta oli nyt noiden kolhittujen naisten kolmannen kaverin päällä. Voi V***U....

En luottanut enää anteeksipyyntöjen voimaan, vaan heitin nenäliinan kohti oluista tyttöä ja pyrähdin karkuun kaiken tuon murhanhimoisuuden keskeltä. Pysähdyin vasta narikassa. Olin nolona. En ollut kuin korkeintaan B12-vitamiineissa ja silti olin saanut tämmösen härdellin aikaan. Tunsin oloni suorastaan häiriköksi, joten päätin lähteä harjoittelemaan liikkeitäni kadulle, missä niille on tilaa. Tunsin oloni luuseriksi, olin Kari-Pekka Kyrö; Tony Halmeen kansanedustajaura; John McCainin oikeudentaju.

Siinä kun tanssahtelin kohti kotia kuitenkin piristyin. Tajusin, että kyynärpääni ja tanssiliikkeeni voisivat oikein käytettynä olla yhtä tehokas ase kuin Chuck Norrisin kierrepotku. Onneksi Klubimies kuitenkin on pasifisti, eikä tue väkivaltaa. Paitsi Steven Seagalin elokuvissa.

Ja onhan tanssiminen joka tapauksessa ihan helevetin mukavaa hommaa, täytyy vain olla tietoinen ympäristöstään. Tai sitten syyttää ympäristöä ja karata kadulle.

"Dancing Queen, young and sweet..." ABBA (hirveä bändi, sori vaan)

- Klubimies