Liukumiinat
Liukumiinat - Suomen naisten curlingmaajoukkue kaudella 2009-2010.
Tietoja
Yhteistyökumppani:
Oulunkylän Curlinghalli Oy, Goldline Curling, Flow Drinks, ABB
Sijainti:
Helsinki, Finland
Fanit

6 kaikkiaan 228 fanistaNäytä kaikki

Tapahtumat

8 mennyttä tapahtumaaNäytä kaikki

 
Sveitsin Fürbringeriä vastaan pelattu viimeinen peli oli tiukka. Taistelu oli kovaa ja viimeiseen päähän lähdettiin lukemin 5-5, hammeri meillä. Viimeinen pää tuntui kestävän ikuisuuden, sillä itse päivittelin tulosta 20min niin hirveessä jännityksessä. Tuntui että webmasteri on vähintään nukahtanut ja unohtanut siis päivittää meidän tuloksen, sillä muut pelit olivat loppuneet luovutuksiin. Valitettavasti kuitenkin viimeisessä päässä Sveitsi onnistui ryöstämään 2 pistettä ja peli päättyi lukemin 7-5 Sveitsille.

EDIT. Baselista soitti äsken yksi erittäin iloinen joukkue :-). Viimeinen peli oli ollut mielettömän hyvä! Peli oli ollut aivan meidän joukkueen hanskoissa, mutta valitettavasti viimeisessä päässä oli tapahtunut pientä kämmäilyä ja lopputulos kaatui siihen. Tämä ei kuitenkaan meitä lannista, sillä tämä oli mielettömän upea viikonloppu peleineen kaikkineen ja kaikenlisäksi nämä naiset tekivät HISTORIAA ;-). Wautsi wau!

Kokonaisuudessaan turnee oli kuitenkin upea ja kaikki odotukset kattava! Tästä on hyvä jatkaa kolmen viikon kuluttua Ruotsissa - mihin lähtee koko konkkaronkka :-). Sitä ennen kuitenkin tiukkaa treeniä ja onnistuneita pelejä Oulunkylän hallisarjassa.
Päivän toisessa pelissä vastaan asettui Saksan Tschetschenin joukkue. Peli oli melko tasaista vääntöä molemmin puolin alusta loppuun asti. Meidän pelaajakuviot edelleen yhtä sekaisin kuin aamuisessakin pelissä. Viimeiseen päähän lähdettiin asetelmissa 6-5 Saksalle. Hammerin voimin me nappasimme kuitenkin viimeisestä päästä kaksi pistettä, mikä riitti voittoon 7-6 Suomelle.

Voitto Saksa-pelistä toi vielä uuden pelin lauantai illalle. Myöhäisillan peli (jota saattoi seurata myös netti-tv:stä) oli uusinta ottelu Sveitsin Trinzonin joukkuetta vastaan. Mokia sattui kummallekkin joukkueelle tasaseen tahtiin, mutta Sveitsi oli selkeästi koko pelin ajan alakynnessä. Tämän saattaa huomata myös loppulukemista 8-3 ja kättäpäälle seitsemännen pään jälkeen.

Kyllä nyt saattaa hymyillä! Pelit on sujuneet aivan mainiosti tähän asti.

Tällähetkellä menossa peli Sveitsin Fürbringeriä vastaan, nähtäväksi jää miten tämä peli päättyy :-)
Aamun peli Scotlannin Olympiajoukkuetta vastaan oli ollut melkoista sähellystä. Ensimmäisestä päästä saatu yksi piste jäi viimeiseksi ja Scotlanti voitti 7-1. Hyvillä fiiliksillä kaikesta huolimatta :). Parastaan joukkueemme ei kuitenkaan pystynyt antamaan kun joukkue totesi aamulla ainoastaan kapteenimme Ellenin olevan täydessä kunnossa. Riikalla jo keskiviikkona Suomessa alkaneet selkäkivut eivät ole antaneet hellittääkseen, harjatessaan hän on antanut kaikkensa ja saanut näin ollen käteen pahat rakkulat :D. Katjalla puolestaan on ollut jo pari päivää nouseva kuume. Elisan jo oulunkylän hallilla tutuksi tulleet habaongelmat ovat edenneet siihen pisteeseen, että ei kyennyt enää pelaamaan ollenkaan. Näinollen joukkue oli joutunut tekemään radikaaleja muutoksia. Riikka siirtyi ykkösheittäjäksi, Katja kapteeniksi ja viimeiseksi heittäjäksi. Ellen terveenä ja hyväkuntoisena sitten siirtyi heittämään keskimmäiset heitot ja harjaamaan - kuten arvata saattaa, ei ole kovin helppoa siirtyä kapteenin paikalta harjaajaksi, voima huudot olivat olleet hyvin kateissa. Mutta silti puhelu oli kovin positiivinen ja pirteä ja lähtevät iloisin mielin pelaamaan seuraavaa peliä.

Tästä ehkä opimme sen, että juuri näiden sairastauksien takia joukkueessa on viisi pelaajaa ;-).

Kyllä mieli tekisi lähteä auttamaan, mutta mitenkään ei tähän hätään ehdi Baseliin :(. Pidetään peukut ja varpaat pystyssä! Seuraava peli klo 17 Suomen aikaa.
Näytä lisää muistiinpanoja